MARXISMI JA JUUTALAISKYSYMYS
“Sosialistinen vallankumous on juutalaiskysymyksen ainoa realistinen ratkaisu. Jos juutalaiset työläiset ja talonpojat pyytäisivät omaa valtiota, hyvä on. Mutta he eivät voi saada sitä Ison Britannian alaisena. Mutta jos he haluavat sitä, proletariaatti antaa sen. Me emme ole puolesta, mutta vain voittoisa työväenluokka voi antaa sen heille”. (Lev Trotski, 15.kesäkuuta 1940)
Kyse on politiikan ironiasta. Trotskilaisuus, useimmissa Trotskin jälkeisissä muunnelmissaan, hyväksyy ”antisionismin”, joka käytännössä ei ole muuta kuin kaikenkattavaa vihamielisyyttä useimpia eläviä juutalaisia kohtaan. Kuitenkin trotskilaisuus, Trotskin aikana ja sen jälkeen, on ollut liike, jossa juutalaista alkuperää olevat ihmiset ovat näytelleet ja näyttelevät massiivista osaa.
Ei ole oikeistolainen myytti, vaan puhdas tosiasia, että juutalaiset ovat aina näytelleet erittäin laajaa osaa sosialistisessa ja kommunistisessa liikkeessä. Lenin huomautti kerran juutalaisten loistavasta etujoukon roolista liikkeessämme. Karl Kautsky, juhlallisesti tervehtiessään pientä jiddishinkielistä sosialistista lehteä Britanniassa 20. vuosisadan alussa, vaati juutalaisia sosialisteja työskentelemään kauttaaltaan sosialistisen teorian, vallankumouksellisen päättäväisyyden ja internationalistisen katsantokannan tuomiseksi brittiläiseen työväenliikkeeseen.
Juutalaisten näyttelemällä roolilla ei ole mitään tekemistä syntyperäisten juutalaisten luonteenpiirteiden kanssa vaan juutalaisten historiallisten ja yhteiskunnallisten kokemusten kanssa. 20.vuosisadan ensi puoliskolla juutalaiset elivät maailmassa, joka stigmatisoi juutalaisia, teki heistä syntipukkeja ja vainosi heitä. Vallitseva kristillinen kulttuuri merkitsi heidät aikojen takaisilla sekteristisillä termeillä kirotuksi kansaksi, Jumalan-tappajiksi, jotka hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Kristuksen. Uudempi nationalistinen kulttuuri, joka kasvavassa määrin sai otteen Euroopan hajoavista kansakunnista ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan leimasi heidät ”muukalaisiksi”. Sen rasistinen alakulttuuri kuvasi heitä tuholaisiksi, jotka oli vain tuhottava. Vuosikymmenien jahtaaminen ja kiusaaminen jatkui, välillä heiketen, välillä kohoten crescendoon ennen kuin se saavuttaisi mielipuolisen holokaustin puuskan, jossa kuusi miljoonaa juutalaista, kaksi kolmasosaa Euroopan juutalaisista, teurastettiin järjestelmällisesti erityisesti ihmisolentojen joukkomurhaa varten suunnitteluissa tehtaissa. Näissä oloissa monilla juutalaisilla oli kalliisti maksettu etuoikeus olla kykenevä näkemään kapitalismi kokonaisuudessaan, kaikessa raa´assa kannibalistisessa julmuudessaan ilman tavanomaisen sivilisaation kerroksittaista naamiota. Niinpä luonnollisestikin he muodostivat laajan osan sosialistisesta armeijasta, joka kokosi voimiaan yritykseen uudistaa maailma ja luoda sivilisaatio, jossa ei olisi luokkia, ei rotua eikä kansallista sortoa.
Mutta samaan aikaan kuin joistain juutalaisista tuli vallankumouksellisia sosialisteja, toisista juutalaisista tuli nationalisteja, jotka omistautuivat juutalaisen kansakunnan rakentamiselle Palestiinaan, jossa 20.vuosisadan alussa juutalainen asutus oli yhä pieni yhteisö. Jotkut nationalistit, tehokkaimmat heistä itse asiassa, olivat myös sosialisteja. Kilpailu ”sulautumishenkisten” juutalaisten sosialistien ja sionistien välillä oli katkera, mutta sionismin demonisointi, joka leimaa paljolti modernia trotskilaisuutta, oli tuntematonta. Sionistit taistelivat yhdessä puna-armeijan kanssa työväenvaltion puolesta vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen.
Palestiinassa pieni kommunistinen puolue syntyi vasemmistosionistisesta Poale Zionista. Todistaessaan kansainvälisestä sosialistisesta vallankumouksesta juutalaisten pelastuksen tienä ja sionistien projektia vastaan kommunisteilla oli kuitenkin lähestymistapa, joka oli hyvin erilainen kuin myöhemmän ajan pseudovasemmiston sionismin demonisointi. Pitäisikö sallia kaikkien sitä tahtovien juutalaisten muuttaa Palestiinaan? Tietenkin pitäisi, vastasivat Kommunistinen internationaali ja Palestiinan kommunistinen puolue, joka ajoi juutalais-arabialaista yhtenäisyyttä Palestiinassa ja vastusti siellä brittiläistä imperialismia.Siirtymä modernin vasemmiston “antisionismiin” syntyi osana Kommunistisen internationaalin stalinisoitumista. Kun 1929 Palestiinan arabishovinistit aloittivat laajalle levinneet hyökkäykset juutalaisia vastaan ( esimerkiksi Hebronin uskonnollisen koulun kaikki opettajat ja opiskelijat surmattiin), Palestiinan kommunistipuolue kutsui hyökkäyksiä ensin oikealla nimellään pogromeiksi kuten teki venäläinen ja Kominternin lehdistö. Sitten internationaalin stalinistiset johtajat päättivät. että kyseessä olikin ”anti-imperialistinen kapina ” ja siitä tuli Komintermin ”linja”. Tosiasiassa yksi arabien mobilisoiva iskulause oli “britit ovat kanssamme”
( britit hallitsivat tuolloin Palestiinaa ja brittijoukoilla oli taisteluita juutalaisten kanssa). Mutta tämä oli ”kolmannen periodin” stalinismin aikaa. Kaikki – jopa pogromit – voitiin esittää ja myös esitettiin näyttönä, että vallankumous oli välittömästi tulossa.
Vuoden 1930 jälkeen Komintern ajoi vahvasti juutalaisen Palestiinan kommunistipuolueen “arabisointia”. Puolueen johtajien oli oltava arabeja ja juutalainen enemmistö oli siten toisen luokan jäsenistöä. Katkoen välinsä vanhaan Kommunistisen internationaalin politiikkaan kommunistipuolueesta tuli juutalaisen siirtolaisuuden katkera vihollinen Vuonna 1936, kun vakava arabiliike alkoi Syyriassa ja Palestiinassa, tällä kertaa jossain määrin anti-imperialistisin tunnuksin mutta ollen Palestiinassa olennaisesti juutalaisten siviilien vastainen pogromiliike, kommunistipuolue otti aktiivisesti osaa kampanjaan. Juutalaiset kom-puoluelaiset määrättiin kylvämään pommeja juutalaisten keskuuteen. Esimerkiksi, amerikkalainen kom-puoluelainen Malech Epstein paljasti vierailtuaan Palestiinassa, että nuoret kommunistit oli määrätty räjäyttämään ilmaan juutalaisen ay-liike Histadrutin päämaja.
Trotskin eläessä trotskilaisuudelle oli ominaista kieltäytyminen menemästä stalinismin mukana tässä kysymyksessä. Trotskilaiset kiistivät vuotta 1929 koskevat onnettomat fantasiat ( esim. Max Schachtmanin artikkeli Amerikan trotskilaisten The Militant-lehdessä lokakuussa 1929). Heidän kommenttinsa vuodesta 1936 eivät uskotelleet, että kyseessä olisi puhtaasti anti-imperialistinen liike tai että arabimuslimien shovinismissa Palestiinan juutalaisia vastaan olisi jotakin ”edistyksellistä”. Epsteinin katkaistua yhteytensä stalinismiin Militant raportoi näyttönä stalinismin rappiosta hänen todistuksensa siitä, miten hän oli nähnyt kom-puolueen yhteistoiminnan arabinationalistien kanssa juutalaisten vastaisissa terroristihyökkäyksissä Trotskilaiset peilasivat Trotskin itsensä näkemyksiä. Kautta 1930-luvun Trotski oli vanhan näkökannan edustaja, joka tuki juutalaisten oikeuksia, mukaan lukien oikeus muuttaa Palestiinaan, samaan aikaan torjuen sionistisen projektin. Ja hän oli myötätuntoisen tietoinen, että maailma oli sulkeutumassa juutalaisilta murhaavalla tavalla.
Lokakuussa 1879 syntyneenä ja Stalinin agentin elokuussa 1940 murhaamana Trotski eli elämän, joka täydellisesti kattoi ajanjakson, joka ulottui Venäjän järjestelmällisten pogromien alkamisesta (1891) holokaustin aattoon. Ukrainan juutalaisena hän näki Venäjän pogromien käynnistämän miljoonien juutalaisten siirtolaisuuden länteen halki Euroopan ja Amerikan. Hän näki juutalaisten itsetietoisuuden nousun 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
Alati sionistisen liikkeen vastustajana hän varoitti 1930-luvulla, että Palestiina voisi muuttua suureksi ghetoksi, jossa sinne paenneet juutalaiset joutuisivat ansaan ja murhatuiksi. Kuitenkin hänen 1930-luvun kirjoituksistaan käy ilmi, että 1900-luvun antisemitismin, ei ainoastaan natsi-Saksan ja Puolan vaan myös Stalinin ajan Neuvostoliiton, kokemus radikaalisti muutti Trotskin näkemyksiä. Elämänsä lopulla hän uskoi, että juutalaisten vaino ja tuon vainon vaikutus juutalaiseen tietoisuuteen olisi tekevä jonkinlaisen juutalaisvaltion luomisesta kiertämättömän välttämättömyyden. Hän hylkäsi aivan oikein ajatuksen, että sionistien Palestiina-ohjelma tarjoaisi välitöntä turvapaikkaa hitleriläiset kohtaaville juutalaisille. Aino mahdollinen välitön ratkaisu olisi sosialistinen vallankumous. Mutta hän katsoi vaatimusta erillisestä juutalaisesta valtiosta kasvavalla myötätunnolla. Hän vakuutti useammin kuin kerran, että sosialistisen vallankumouksen jälkeen juutalaiset voisivat saada oman valtionsa, jos he yhä haluaisivat sitä, ja on selvää että hän uskoi heidän haluavan.
II
Vuonna 1932-33 Trotski keskusteli ( The “Jewish problem” with Class Struggle) amerikkalaisen marxilaisen julkaisun kanssa. Häneltä kysyttiin: ”Mikä on kantanne Palestiinaan mahdollisena juutalaisten kotimaana ja juutalaiseen maahan ylipäätään? Uskotteko, että saksalaisen fasismin antisemitismi pakottaa kommunistien taholla erilaiseen asenteeseen juutalaiskysymyksessä?
Trotski vastasi: ”En tiedä pitäisikö juutalaisuuden rakentua uudestaan kansakuntana.
Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, että aineelliset edellytykset juutalaisuuden olemassaololle itsenäisenä kansakuntana voi tuoda vain proletaarinen vallankumous. Tällä planeetalla ei ole sellaista asiaa kuin ajatus, että yhdellä on suurempi vaade maahan kuin toisella.”
”Alueellisen perustan luominen juutalaisuudelle Palestiinassa tai jossain muussa maassa on mahdollista vain laajojen ihmisjoukkojen siirtolaisuuden myötä. Vain voittoisa sosialismi voi ottaa itselleen sellaisia tehtäviä. Voidaan nähdä ennakolta, että se voi tapahtua joko keskinäisen ymmärryksen pohjalta tai kansainvälisen proletaarisen tribunaalin tuella, joka tarttuisi asiaan ja ratkaisisi sen.” Tuon ajan debatin yhteydessä Trotskin kannanotto, että ei ole sellaista asiaa kuin ajatus, että ”yhdellä on suurempi vaade maahan kuin toisella” oli, näin ajattelen, selvä tuki vanhalle Kommunistisen internationaalin politiikalle juutalaisten oikeudesta muuttaa Palestiinaan oppositiossa Kominternin uuteen vuoden 1929 jälkeiseen politiikkaan nähden
Haastattelussa tammikuussa 1937 Trotski selitti: “Nuoruudessani olin pikemmin taipuvainen ennusteeseen, että eri maiden juutalaiset voisivat sulautua ja että juutalaiskysymys ratkeaisi puoliautomaattisella tavalla.”“Viimeisen neljännesvuosisadan kehitys ei ole vahvistanut tätä näköalaa. Luhistuva kapitalismi on heilahtanut raivoisaan nationalismiin, jonka osa antisemitismi on. Juutalaiskysymys on osoittautunut laajimmaksi Euroopan kaikkein kehittyneimmässä kapitalistisessa maassa, Saksassa.”
”Toisaalta eri maiden juutalaiset ovat luoneet lehdistönsä ja kehittäneet jiddishin kielen moderniin kulttuuriin sopivaksi välineeksi. On sen tähden tunnustettava tosiasia, että juutalainen kansakunta säilyy kokonaisen tulevan ajanjakson.” “ Nyt kansakunta ei voi normaalisti olla olemassa ilman yhteistä aluetta. Sionismi nousee juuri tästä ajatuksesta. Mutta jokaisen kuluvan päivän tosiasiat osoittavat meille, että sionismi on kykenemätön ratkaisemaan juutalaiskysymystä. Konflikti juutalaisten ja arabien välillä Palestiinassa saa yhä traagisemman ja uhkaavamman luonteen. Minä en usko , että juutalaiskysymystä voidaan ratkaista mätänevän kapitalismin puitteissa ja brittiläisen imperialismin valvonnan alla.”
”Entä kuinka, kysytte minulta, sosialismi voi ratkaista tämän kysymyksen? Tässä kohden en voi muuta kuin tarjota oletusta. Kun sosialismista on tullut planeettamme tai vähintään sen merkittävien osien herra, sillä on mitä mielikuvituksellisemmat resurssit kaikilla alueilla. Ihmisen historia on todistanut suuria kansainvaelluksia barbarian pohjalta. Sosialismi avaa suurten kansainvaellusten mahdollisuuden kehittyneimmän tekniikan ja kulttuurin pohjalta. ”
”Sanomattakin on selvää, ettei tähän sisälly pakollista siirtämistä, tämä tarkoittaa tiettyjen kansallisuuksien uusien ghettojen luomista, vaan tiettyjen kansallisuuksien tai kansallisuuksien osien vapaasti hyväksymiä tai pikemminkin vaatimia siirtoja.” “Hajaantuneille juutalaisille, jotka haluaisivat uudelleen kokoontua samaan yhteisöön löytävät laajan ja rikkaan maapalan auringon alla. Sama mahdollisuus avautuu arabeille ja kaikille pirstoutuneille kansoille.”Seuranneessa historiassa traagista konfliktia arabien ja juutalaisten välillä Palestiinassa ei ratkonut hyväntahtoinen proletaarinen sosialistinen tribunaali vaan Yhdistyneet Kansakunnat, jonka toisen maailmansodan voittajat olivat luoneet. Ja sitä työstettiin sarjalla juutalais-arabialaisia sotia.
Artikkelissa antisemitismistä Stalinin NL:ssa (22. helmikuuta 1937) Trotski kehitti uudelleenarviotaan juutalaiskysymyksen varhaisen 20. vuosisadan kokemuksen valossa. Hän puhuu tulevasta sosialistisesta versiosta sionistien ”metodeista ratkaista juutalaiskysymys”, metodeista ”jotka rappeutuvan kapitalismin aikaan ovat utopistisia ja taantumuksellisia luonteeltaan”. “Emmekö ole oikeassa sanoessamme, että maailman sosialistinen federaatio voisi tehdä mahdolliseksi luoda “Birobidzhanin” ( NL:n virallisen, vaikkakin nimellisen autonomisen juutalaistasavallan vastineen) juutalaisille, jotka toivovat saavansa oman autonomisen tasavallan oman kulttuurinsa areenaksi?
Muuan kaikkein pahantahtoisimmista typeristä ajatuksista, jotka stalinistit ovat laittaneet jakeluun ja Trotskin jälkeiset “trotskilaiset” ovat omaksuneet on, että koska sionismi esitti juutalaisen kansallisvaltion luomista se tämän myötä ”antautui” natseille ja muulle antisemitismille. Jos näin on, niin ilmeisesti Trotski oli myös syypää tähän ”antautumiseen”.
On tietenkin mahdotonta tietää tarkalleen, mitä Trotski olisi sanonut, kun juutalainen valtio perustettiin 1948. On kuitenkin selvää, että hänen ajattelussaan ei olisi voinut olla sijaa vasemmistoa pitkälti tänään hallitsevalle antisionistiselle demonologialle ja kansainvälisille salaliittoteorioille. Trotskin hyvin löyhä kansakunta-termin käyttö maailman juutalaisia kuvatessa voidaan ehkä selittää alitajuisena sivutuotteena siitä, että hän hyväksyi alueellisen ratkaisun ”maattoman ” kansan ongelmaan. Samaa ajatusta hän oli pilkannut ja vastustanut taantumuksellisena utopiana suurimman osan elämästään. Hän sanoo yhä sen olevan taantumuksellinen utopia ja kangastus porvarillisessa sionistisessa muodossaan. Mutta nyt hän ei aseta sitä vastaan sulautumista vaan sosialistisen version sionistisesta alueellisesta, valtion luomisen ratkaisusta. Mikä Trotskin mielestä teki sionistisesta projektista utopistisen ja taantumuksellisen? Metodit, jotka juontuivat kiertämättömästi tämän projektin tavoittelemisesta kapitalismin ja Palestiinan brittiläisen vallan aikana. Trotskille viivyttelemätön tehtävä on kapitalismin kumoaminen, ei projekti rauhallisesta nurkasta jonne juutalaiset kokoontuvat ja rakentavat kansakuntaa. Traagisella tarkkuudella hän sanoo, ettei tällainen projekti ehdi pelastaa juutalaisia käytettävissä olevana aikana.
Sosialistisen vallankumouksen jälkeen kuitenkin juutalainen kansa tarvitsee ja sille suodaan ”Birobidzhan”, koska ei ole enää järkeenkäypää tavoitella yksinomaan sulautumista ratkaisuna tai antaa muuta kuin tukevaa sympatiaa juutalaisille, jotka eivät enää usko sulautumiseen. Trotski päättää helmikuun 1937 artikkelinsa: ”Kuinka voisi kukaan marxilainen tai edes johdonmukainen demokraatti vastustaa tätä?”
Vasemmistossa eivät marxilaiset ja johdonmukaiset demokraatit kehittäneet tämän ideologista vastustusta, vaan stalinistit ja Trotskin kuoleman jälkeen ne ”trotskilaiset ”, jotka epäjohdonmukaisessa anti-imperialistisessa kiihkossa omaksuivat stalinistisen politiikan tässä kysymyksessä.
III
Mutta vallankumoukselliset työläiset lyötiin kerta toisensa jälkeen 1920- ja 30-luvulla – Neuvostoliitossa, Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa. Sosialistista vallankumousta ei tapahtunut - ei ajoissa pelastaakseen Euroopan murhatut juutalaiset, pelastaakseen 60 miljoonaa ihmistä jotka kuolivat toisessa maailmansodassa tai estääkseen Saksaa jauhautumasta ja jaosta ja 13 miljoonan ihmisen karkottamista Itä-Euroopasta. Ei ajoissa pysäyttääkseen Japanin ydinpommittamisen tai stalinistisen totalitarismin laajentumisen nielaisemaan 90 miljoonaa ihmistä itäisessä Euroopassa. Eikä historia pysähtynyt. Sionistit jatkoivat projektiaan ja loivat itselleen Israelin valtion traagisessa konfliktissa Palestiinan arabien kanssa. “Taantumuksellinen utopistinen” ratkaisu juutalaiskysymykseen sai valtaisan työnnön maailmansodan tapahtumista. Juutalaisten kansallisen alueen tarve juutalaiskysymyksen ratkaisun osana, jonka Trotski vastentahtoisesti totesi, oli nyt valtaisan kiireellinen juutalaisten enemmistölle. Eikä sitä tehnyt todeksi työväenvallankumouksen jälkeinen hyväntahtoinen sosialistinen maailma, vaan imperialismin ja stalinismin dominoima maailma. Sen realisoi katkera kommunaalinen ja kansallinen konflikti sionismin ja Kremlin, myöhemmin sionismin ja Yhdysvaltojen liiton, puitteissa.
Juutalaista valtiota ei luotu sosialistisessa maailmassa, vaan yhä kapitalistisessa koira syö koiraa – maailmassa. Palestiinassa eivät vain juutalaiset määränneet tästä. Vuonna 1948 Yhdistyneiden Kansakuntien juutalaisille suomaa aluetta vastaan hyökkäsivät ympäröivien arabimaiden armeijat, joita komensivat brittiläisen imperialistisen armeijan upseerit. Jos juutalaiset olisivat hävinneet, heidät olisi voitu murhata, ajaa pois tai laittaa valvontaan Britannian palatessa ”rauhanturvaajana”. Juutalaiset voittivat vuoden 1948 sodan ja 750 000 arabia pakeni tai ajettiin pois. Seuraavina vuosina 600 000 juutalaista ajettiin arabimaista, vaikka he saattoivat sulautua Israelissa, eikä heidän, kuten palestiinalaisten, sallittu kitua pakolaisleireillä ja jopa joidenkin arabihallitusten työnteosta estämänä.
Näin asiat hoituivat maailmassa, jota yhä hallitsivat kapitalismi ja stalinismi.
IV
Trotskin seuraajina esiintyvät eivät hänen kuolemansa jälkeen tässä kysymyksessä kuten eivät muutenkaan noudattaneet hänen ajattelunsa linjaa. 1940-luvulla heidät oli vanginnut maailmankuva, joka muistutti stalinismin ”kolmatta periodia” (1929-33) – maailman sosialistinen vallankumous oli välittömässä päiväjärjestyksessä ja kaikki oli tulkittavissa sen osana. Niiden voimien joukossa, jotka nähtiin vallankumouksen ja anti-imperialismin suurena luutana, oli nouseva arabinationalismi – ”arabivallankumous”. Trotskilaiset (esimerkiksi Tony Cliff) totesivat selvästi 1940-luvun dokumenteissaan, että kaikki muu kuin tuki “arabivallankumoukselle Palestiinan/Israelin juutalaisia vastaan tekisi mahdottomaksi heille “integroida tämä maailmanvallankumouksen sektori”.
Oli toisinajatteluakin. Jotkut ranskalaiset trotskilaiset tukivat sionistisia gerilloja Britanniaa vastaan. Schachtmanin ryhmä, Workers Party USA, vastusti ”kolmannen periodin” harhakuvitelmia, mukaan lukien kuvitelmaa, että stalinismin laajentuminen oli epämuodostunut muunnos työväenvallankumouksesta. He torjuivat “ortodoksitrotskilaisten “ arabishovinismin.
“Ortodoksitrotskilaisuuden” Mandel-Pablo- ydinryhmä nosti esiin juutalaisten oikeudet Lähi-Idän federaatiossa. Mutta yleinen suuntaus oli kohden karkeiden kaksoisstandardien käyttämistä juutalaisten ja arabien kesken ja Israelin ja sionismin laajaa demonisointia. Säännön mukaisesti ”trotskilaiset olivat arabinationalisteja.
1940-luvulla “ortodoksitrotskilaiset” eivät vielä olleet pidäkkeettömiä “arabismissaan”. He eivät tukeneet arabeja vuoden 1948 sodassa. Yhdeksäntoista vuoden ajan vuoden 1948 jälkeen trotskilaisten asenteeseen yleisesti kuului Israelin de facto tunnustaminen. Useimmilla heistä tämä muuttui vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. Israelista tuli usein hyvin brutaali koloniaalivalta, joka hallitsi laajaa arabiväestöä Länsirannalla ja Gazassa. Se oli suuren Vietnamin sotaa ja imperialismia vastaan suuntautuneen liikkeen aikaa. Useimmat ”ortodoksitrotskilaiset” ajautuivat kohden kertakaikkista ”antisionismia” – toisin sanoen kohden vuoden 1929 jälkeistä stalinismia tässä kysymyksessä.
Ja vielä pahempaa. Nyt antisionismi ei enää merkinnyt juutalais-arabialaisen työväenluokan yhtenäisyyden edistämistä ja juutalaisvaltion sionistisen projektin vastustamista, vaan tukea olemassa olevan juutalaisvaltion tuhoamiselle ”arabi- ja palestiinalaisvapautuksen” nimissä. Se merkitsi asettumista murhaavien, sortavien arabimaiden rinnalle Israelia vastaan. ”Trotskilainen” liike oli etääntynyt kauas jopa siitä, mitä se oli 1940-luvulla. Kuten joku on huomauttanut uskontokunnista: lahkot vaihtavat oppejaan innokkaammin kuin nimeään.
“Sionismi” sai kantaakseen saman paheksunnan kuin “rasismi” ja “fasismi”. Israelista ( ”sionismista”) tuli imperialismin arkkiedustaja. Todellinen historia häivytettiin pois. ”Antisionismia” käytettiin ryhmysauvana uhkailemisessa ja stigmatisoimisessa ja ajattelun estämisessä tässä kysymyksessä.
V
Natsismin kauhut ajoivat eloonjääneiden juutalaisten suuren enemmistön sionistisen projektin taakse. Ja vastauksessa Israelin muodostamiselle pseudovasemmisto loi näkemyksiä, jotka kuvasivat sionisteja mahtavina salaliittolaisina jotka vetelivät nyöreistä Hitlerin aikana ja jakoivat vastuun holokaustissa. Ajatus sionisti-natsi konspiraatiosta sai alkunsa Neuvostoliitossa Stalinin viimeisinä vuosina, mutta 1970-luvulla sen hyväksymisestä tuli tavaramerkki useimmille niistä, jotka ajattelivat olevansa Trotskin oppilaita.
Et voi löytää hullumpaa versiota vanhojen antisemitistien esittämistä ”maailmanjuutalaisesta salaliitosta” kuin tämä yksi, joka katsoo “sionististien” manipuloineen oman loppunsa holokaustissa, toisin sanoen manipuloineen Hitleriä ja natseja jopa silloin kun he tappoivat kuusi miljoonaa juutalaista. Näiden ajatusten selvä ja looginen versio olisi Hitlerin luonnehtiminen “juutalaisen salaliiton” sokeaksi välineeksi. Kuitenkin tällaiset ajatukset, kätkettyinä mutta epäsuorina, ovat trotskilaisen vasemmiston laajan osan opinkappaleita. Niitä on kehitelty Lenni Brennerin oppineissa, mutta mielettömissä kirjoissa ja Jim Allenin näytelmän Perdition alkuperäisversiossa.
Saksalainen sosialistijohtaja August Bebel määritteli kerran ikimuistoisesti vasemmistosuuntautuneen antisemitismin “idioottien sosialismiksi”. Monet trotskilaisesta liikkeestä ovat langenneet antisionismiin, joka on ”idioottien anti-imperialismia”. Itseasiassa antisemitismiin. Sen kanta ei tietenkään ole rasistinen, mutta se merkitsee yleistä vihamielisyyttä useimpia eläviä juutalaisia kohtaan, joiden holokaustin jälkeisessä identiteetissä Israelilla on keskeinen paikka.
Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä Trotskin politiikan tai hänen tässä kysymyksessä kehittyvän näkökulmansa kanssa. Se on ”idioottien trotskilaisuutta”. Muruja trotskilaisesta politiikasta on yksipuolisesti hyödynnetty ja käytetty arabishovinismin palveluksessa.
VI
Internationalismi on olennaista sosialismille. Sanomattakin on selvää, että sosialistit ovat Israelin nationalismia vastaan ja että tuomitsemme juutalaisen shovinismin ja sen kaikki muodot. Ne ottavat yhteen arabi- ja muslimishovinismin kanssa, joka on ottanut tavoitteekseen Israelin valtion ja kansakunnan tuhoamisen. Ne ovat osa toisiinsa liittyvien nationalismien, shovinismien ja kansallisten antagonismien verkostoa. Jokainen reilu tase Israelin nationalismista asettaisi sen yhteyksiinsä. Protestit ja tuomiot ottaisivat lukuun vastanationalismit ja tuomitsisivat myös ne.
Kuitenkin tyypillinen Trotskin jälkeisten trotskilaisten johtopäätös toisinaan oikeutetuista Israelin nationalismin ja shovinismin vastaisista valituksista on, että Israelin juutalaisella kansakunnalla ei ole olemisen oikeutta. Sellaisia johtopäätöksiä ei ole tehty arabien tai palestiinalaisten – tai kenenkään muun – nationalismista tai shovinismista.
“Internationalismi” on epätasa-arvoista. koska Israelin tuomitseminen on ehdotonta ja kuolettavaa, kun taas arabishovinismin tuomitseminen, mikäli se ylipäänsä nousee esille, on vain moraalinen nuhde ja sarja neuvoja. Tukea arabien ( tai palestiinalaisten) oikeuksille ei ole tehty ehdolliseksi siten, että he eivät saisi olla nationalisteja tai shovinisteja. He ovat oikeutettu kansakunta. Juutalaiset ovat oikeudeton kansakunta. Yhdellä joukolla nationalisteja on positiivisia oikeuksia, toisten ainoa oikeus on antautuminen ja alistuminen ensiksimainittujen nationalismiin ja shovinismiin.
Kauan aikaa PLO:n vanhaa sitoutumista “maalliseen demokraattiseen Palestiinaan “ käytettiin mekanismina, jolla naamioitiin tähän liittyvät kaksoisstandardit. Trotskilaiset hyväksyivät yhden kilpailevan nationalismin naamion.Sillä tosiasiassa kutsu “maalliseen demokraattiseen Palestiinaan“ oli vain arabialaisen Palestiinan vaatimuksen naamioitu ja mystifioitu versio – arabivaltion, jossa juutalaiset voisivat saada uskonnolliset vaan ei kansallisia oikeuksia. Sen ennakkoehto oli, että Israelin kansakunnan ja Israelin valtion tulisi aseistariisuutua ja antautua vihollisilleen.
Oli tosiasiassa epätodennäköistä, ette he tulisivat toimimaan näin. Siksi oli järkeenkäyvää arabimaille pakottaa se ainoalla mahdollisella tavalla – valtaamalla Israel. Ehdotus joka lupasi oikeutetun ratkaisin muuttui käytännössä syyksi jonkun Saddam Husseinin kaltaisen tukemiseksi yrityksessä valloittaa Israel.
Marxilaisille, jotka menivät tähän mukaan, internationalismista tuli keino ilmaista arabinationalistinen uhkavaatimus Israelin juutalaisille: olkaa ”internationalisteja”, hyväksykää elo uskonnollisena vähemmistönä arabi-Palestiinassa, purkakaa kansallisvaltionne tai ansaitsette tulla voitetuiksi!
Tämä ei ole työväenluokan internationalismia, vaan näennäisinternationalismia nationalismin palveluksessa. Mystifioitu poliittinen ohjelma, joka epäsuorasti sisälsi kokonaisen kansakunnan verisen alistamisen tai tuhoamisen, verhottuna ja esitettynä antinationalismin ja antirasismin termein. Tällainen on Trotskin jälkeisen trotskilaisuuden poliittisen rappion mitta.
Ja minkä vuoksi Israelin juutalaisilta olisi pitänyt kiistää kansakunnan oikeudet? Koska he kansallisena vähemmistönä Palestiinassa 1940-luvulla taistelivat ja voittivat eivätkä suinkaan kumartaneet arabinationalismille. joka olisi alistanut ja ajanut heidät pois mikäli olisi kyennyt. Eivät ketkään trotskilaiset tue Itä-Euroopasta toisen maailmansodan jälkeen poisajettujen 13 miljoonan saksalaisen kollektiivista joukottaista “paluuta”.
Ainoa Trotskista kokoonpantu ohjelma Israelin/Palestiinan konfliktiin on sellainen, joka ajaa juutalais-arabialaista työväenluokan yhtenäisyyttä, puolustaa sekä Israelin olemassaolon oikeutta että Palestiinan arabien oikeutta saada itsenäinen valtio alueella, jossa heillä on enemmistö – kaksi valtiota kahdelle kansalle.
Trotskin kirjoitukset ovat puhtaan ilman tuulenvire sillä hysterian, äärivasemmistolaisen fantasian ja arabishovinismin, - ja, niin ajattelen, takaisin ”antisionismina palanneiden aikaintakaisen antisemitismin elementtien – suolla, johon Trotskin jälkeinen trotskilaisuus on suurelta osin hajaantunut.
Suom.A.Kallio
Kyse on politiikan ironiasta. Trotskilaisuus, useimmissa Trotskin jälkeisissä muunnelmissaan, hyväksyy ”antisionismin”, joka käytännössä ei ole muuta kuin kaikenkattavaa vihamielisyyttä useimpia eläviä juutalaisia kohtaan. Kuitenkin trotskilaisuus, Trotskin aikana ja sen jälkeen, on ollut liike, jossa juutalaista alkuperää olevat ihmiset ovat näytelleet ja näyttelevät massiivista osaa.
Ei ole oikeistolainen myytti, vaan puhdas tosiasia, että juutalaiset ovat aina näytelleet erittäin laajaa osaa sosialistisessa ja kommunistisessa liikkeessä. Lenin huomautti kerran juutalaisten loistavasta etujoukon roolista liikkeessämme. Karl Kautsky, juhlallisesti tervehtiessään pientä jiddishinkielistä sosialistista lehteä Britanniassa 20. vuosisadan alussa, vaati juutalaisia sosialisteja työskentelemään kauttaaltaan sosialistisen teorian, vallankumouksellisen päättäväisyyden ja internationalistisen katsantokannan tuomiseksi brittiläiseen työväenliikkeeseen.
Juutalaisten näyttelemällä roolilla ei ole mitään tekemistä syntyperäisten juutalaisten luonteenpiirteiden kanssa vaan juutalaisten historiallisten ja yhteiskunnallisten kokemusten kanssa. 20.vuosisadan ensi puoliskolla juutalaiset elivät maailmassa, joka stigmatisoi juutalaisia, teki heistä syntipukkeja ja vainosi heitä. Vallitseva kristillinen kulttuuri merkitsi heidät aikojen takaisilla sekteristisillä termeillä kirotuksi kansaksi, Jumalan-tappajiksi, jotka hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Kristuksen. Uudempi nationalistinen kulttuuri, joka kasvavassa määrin sai otteen Euroopan hajoavista kansakunnista ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan leimasi heidät ”muukalaisiksi”. Sen rasistinen alakulttuuri kuvasi heitä tuholaisiksi, jotka oli vain tuhottava. Vuosikymmenien jahtaaminen ja kiusaaminen jatkui, välillä heiketen, välillä kohoten crescendoon ennen kuin se saavuttaisi mielipuolisen holokaustin puuskan, jossa kuusi miljoonaa juutalaista, kaksi kolmasosaa Euroopan juutalaisista, teurastettiin järjestelmällisesti erityisesti ihmisolentojen joukkomurhaa varten suunnitteluissa tehtaissa. Näissä oloissa monilla juutalaisilla oli kalliisti maksettu etuoikeus olla kykenevä näkemään kapitalismi kokonaisuudessaan, kaikessa raa´assa kannibalistisessa julmuudessaan ilman tavanomaisen sivilisaation kerroksittaista naamiota. Niinpä luonnollisestikin he muodostivat laajan osan sosialistisesta armeijasta, joka kokosi voimiaan yritykseen uudistaa maailma ja luoda sivilisaatio, jossa ei olisi luokkia, ei rotua eikä kansallista sortoa.
Mutta samaan aikaan kuin joistain juutalaisista tuli vallankumouksellisia sosialisteja, toisista juutalaisista tuli nationalisteja, jotka omistautuivat juutalaisen kansakunnan rakentamiselle Palestiinaan, jossa 20.vuosisadan alussa juutalainen asutus oli yhä pieni yhteisö. Jotkut nationalistit, tehokkaimmat heistä itse asiassa, olivat myös sosialisteja. Kilpailu ”sulautumishenkisten” juutalaisten sosialistien ja sionistien välillä oli katkera, mutta sionismin demonisointi, joka leimaa paljolti modernia trotskilaisuutta, oli tuntematonta. Sionistit taistelivat yhdessä puna-armeijan kanssa työväenvaltion puolesta vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen.
Palestiinassa pieni kommunistinen puolue syntyi vasemmistosionistisesta Poale Zionista. Todistaessaan kansainvälisestä sosialistisesta vallankumouksesta juutalaisten pelastuksen tienä ja sionistien projektia vastaan kommunisteilla oli kuitenkin lähestymistapa, joka oli hyvin erilainen kuin myöhemmän ajan pseudovasemmiston sionismin demonisointi. Pitäisikö sallia kaikkien sitä tahtovien juutalaisten muuttaa Palestiinaan? Tietenkin pitäisi, vastasivat Kommunistinen internationaali ja Palestiinan kommunistinen puolue, joka ajoi juutalais-arabialaista yhtenäisyyttä Palestiinassa ja vastusti siellä brittiläistä imperialismia.Siirtymä modernin vasemmiston “antisionismiin” syntyi osana Kommunistisen internationaalin stalinisoitumista. Kun 1929 Palestiinan arabishovinistit aloittivat laajalle levinneet hyökkäykset juutalaisia vastaan ( esimerkiksi Hebronin uskonnollisen koulun kaikki opettajat ja opiskelijat surmattiin), Palestiinan kommunistipuolue kutsui hyökkäyksiä ensin oikealla nimellään pogromeiksi kuten teki venäläinen ja Kominternin lehdistö. Sitten internationaalin stalinistiset johtajat päättivät. että kyseessä olikin ”anti-imperialistinen kapina ” ja siitä tuli Komintermin ”linja”. Tosiasiassa yksi arabien mobilisoiva iskulause oli “britit ovat kanssamme”
( britit hallitsivat tuolloin Palestiinaa ja brittijoukoilla oli taisteluita juutalaisten kanssa). Mutta tämä oli ”kolmannen periodin” stalinismin aikaa. Kaikki – jopa pogromit – voitiin esittää ja myös esitettiin näyttönä, että vallankumous oli välittömästi tulossa.
Vuoden 1930 jälkeen Komintern ajoi vahvasti juutalaisen Palestiinan kommunistipuolueen “arabisointia”. Puolueen johtajien oli oltava arabeja ja juutalainen enemmistö oli siten toisen luokan jäsenistöä. Katkoen välinsä vanhaan Kommunistisen internationaalin politiikkaan kommunistipuolueesta tuli juutalaisen siirtolaisuuden katkera vihollinen Vuonna 1936, kun vakava arabiliike alkoi Syyriassa ja Palestiinassa, tällä kertaa jossain määrin anti-imperialistisin tunnuksin mutta ollen Palestiinassa olennaisesti juutalaisten siviilien vastainen pogromiliike, kommunistipuolue otti aktiivisesti osaa kampanjaan. Juutalaiset kom-puoluelaiset määrättiin kylvämään pommeja juutalaisten keskuuteen. Esimerkiksi, amerikkalainen kom-puoluelainen Malech Epstein paljasti vierailtuaan Palestiinassa, että nuoret kommunistit oli määrätty räjäyttämään ilmaan juutalaisen ay-liike Histadrutin päämaja.
Trotskin eläessä trotskilaisuudelle oli ominaista kieltäytyminen menemästä stalinismin mukana tässä kysymyksessä. Trotskilaiset kiistivät vuotta 1929 koskevat onnettomat fantasiat ( esim. Max Schachtmanin artikkeli Amerikan trotskilaisten The Militant-lehdessä lokakuussa 1929). Heidän kommenttinsa vuodesta 1936 eivät uskotelleet, että kyseessä olisi puhtaasti anti-imperialistinen liike tai että arabimuslimien shovinismissa Palestiinan juutalaisia vastaan olisi jotakin ”edistyksellistä”. Epsteinin katkaistua yhteytensä stalinismiin Militant raportoi näyttönä stalinismin rappiosta hänen todistuksensa siitä, miten hän oli nähnyt kom-puolueen yhteistoiminnan arabinationalistien kanssa juutalaisten vastaisissa terroristihyökkäyksissä Trotskilaiset peilasivat Trotskin itsensä näkemyksiä. Kautta 1930-luvun Trotski oli vanhan näkökannan edustaja, joka tuki juutalaisten oikeuksia, mukaan lukien oikeus muuttaa Palestiinaan, samaan aikaan torjuen sionistisen projektin. Ja hän oli myötätuntoisen tietoinen, että maailma oli sulkeutumassa juutalaisilta murhaavalla tavalla.
Lokakuussa 1879 syntyneenä ja Stalinin agentin elokuussa 1940 murhaamana Trotski eli elämän, joka täydellisesti kattoi ajanjakson, joka ulottui Venäjän järjestelmällisten pogromien alkamisesta (1891) holokaustin aattoon. Ukrainan juutalaisena hän näki Venäjän pogromien käynnistämän miljoonien juutalaisten siirtolaisuuden länteen halki Euroopan ja Amerikan. Hän näki juutalaisten itsetietoisuuden nousun 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
Alati sionistisen liikkeen vastustajana hän varoitti 1930-luvulla, että Palestiina voisi muuttua suureksi ghetoksi, jossa sinne paenneet juutalaiset joutuisivat ansaan ja murhatuiksi. Kuitenkin hänen 1930-luvun kirjoituksistaan käy ilmi, että 1900-luvun antisemitismin, ei ainoastaan natsi-Saksan ja Puolan vaan myös Stalinin ajan Neuvostoliiton, kokemus radikaalisti muutti Trotskin näkemyksiä. Elämänsä lopulla hän uskoi, että juutalaisten vaino ja tuon vainon vaikutus juutalaiseen tietoisuuteen olisi tekevä jonkinlaisen juutalaisvaltion luomisesta kiertämättömän välttämättömyyden. Hän hylkäsi aivan oikein ajatuksen, että sionistien Palestiina-ohjelma tarjoaisi välitöntä turvapaikkaa hitleriläiset kohtaaville juutalaisille. Aino mahdollinen välitön ratkaisu olisi sosialistinen vallankumous. Mutta hän katsoi vaatimusta erillisestä juutalaisesta valtiosta kasvavalla myötätunnolla. Hän vakuutti useammin kuin kerran, että sosialistisen vallankumouksen jälkeen juutalaiset voisivat saada oman valtionsa, jos he yhä haluaisivat sitä, ja on selvää että hän uskoi heidän haluavan.
II
Vuonna 1932-33 Trotski keskusteli ( The “Jewish problem” with Class Struggle) amerikkalaisen marxilaisen julkaisun kanssa. Häneltä kysyttiin: ”Mikä on kantanne Palestiinaan mahdollisena juutalaisten kotimaana ja juutalaiseen maahan ylipäätään? Uskotteko, että saksalaisen fasismin antisemitismi pakottaa kommunistien taholla erilaiseen asenteeseen juutalaiskysymyksessä?
Trotski vastasi: ”En tiedä pitäisikö juutalaisuuden rakentua uudestaan kansakuntana.
Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, että aineelliset edellytykset juutalaisuuden olemassaololle itsenäisenä kansakuntana voi tuoda vain proletaarinen vallankumous. Tällä planeetalla ei ole sellaista asiaa kuin ajatus, että yhdellä on suurempi vaade maahan kuin toisella.”
”Alueellisen perustan luominen juutalaisuudelle Palestiinassa tai jossain muussa maassa on mahdollista vain laajojen ihmisjoukkojen siirtolaisuuden myötä. Vain voittoisa sosialismi voi ottaa itselleen sellaisia tehtäviä. Voidaan nähdä ennakolta, että se voi tapahtua joko keskinäisen ymmärryksen pohjalta tai kansainvälisen proletaarisen tribunaalin tuella, joka tarttuisi asiaan ja ratkaisisi sen.” Tuon ajan debatin yhteydessä Trotskin kannanotto, että ei ole sellaista asiaa kuin ajatus, että ”yhdellä on suurempi vaade maahan kuin toisella” oli, näin ajattelen, selvä tuki vanhalle Kommunistisen internationaalin politiikalle juutalaisten oikeudesta muuttaa Palestiinaan oppositiossa Kominternin uuteen vuoden 1929 jälkeiseen politiikkaan nähden
Haastattelussa tammikuussa 1937 Trotski selitti: “Nuoruudessani olin pikemmin taipuvainen ennusteeseen, että eri maiden juutalaiset voisivat sulautua ja että juutalaiskysymys ratkeaisi puoliautomaattisella tavalla.”“Viimeisen neljännesvuosisadan kehitys ei ole vahvistanut tätä näköalaa. Luhistuva kapitalismi on heilahtanut raivoisaan nationalismiin, jonka osa antisemitismi on. Juutalaiskysymys on osoittautunut laajimmaksi Euroopan kaikkein kehittyneimmässä kapitalistisessa maassa, Saksassa.”
”Toisaalta eri maiden juutalaiset ovat luoneet lehdistönsä ja kehittäneet jiddishin kielen moderniin kulttuuriin sopivaksi välineeksi. On sen tähden tunnustettava tosiasia, että juutalainen kansakunta säilyy kokonaisen tulevan ajanjakson.” “ Nyt kansakunta ei voi normaalisti olla olemassa ilman yhteistä aluetta. Sionismi nousee juuri tästä ajatuksesta. Mutta jokaisen kuluvan päivän tosiasiat osoittavat meille, että sionismi on kykenemätön ratkaisemaan juutalaiskysymystä. Konflikti juutalaisten ja arabien välillä Palestiinassa saa yhä traagisemman ja uhkaavamman luonteen. Minä en usko , että juutalaiskysymystä voidaan ratkaista mätänevän kapitalismin puitteissa ja brittiläisen imperialismin valvonnan alla.”
”Entä kuinka, kysytte minulta, sosialismi voi ratkaista tämän kysymyksen? Tässä kohden en voi muuta kuin tarjota oletusta. Kun sosialismista on tullut planeettamme tai vähintään sen merkittävien osien herra, sillä on mitä mielikuvituksellisemmat resurssit kaikilla alueilla. Ihmisen historia on todistanut suuria kansainvaelluksia barbarian pohjalta. Sosialismi avaa suurten kansainvaellusten mahdollisuuden kehittyneimmän tekniikan ja kulttuurin pohjalta. ”
”Sanomattakin on selvää, ettei tähän sisälly pakollista siirtämistä, tämä tarkoittaa tiettyjen kansallisuuksien uusien ghettojen luomista, vaan tiettyjen kansallisuuksien tai kansallisuuksien osien vapaasti hyväksymiä tai pikemminkin vaatimia siirtoja.” “Hajaantuneille juutalaisille, jotka haluaisivat uudelleen kokoontua samaan yhteisöön löytävät laajan ja rikkaan maapalan auringon alla. Sama mahdollisuus avautuu arabeille ja kaikille pirstoutuneille kansoille.”Seuranneessa historiassa traagista konfliktia arabien ja juutalaisten välillä Palestiinassa ei ratkonut hyväntahtoinen proletaarinen sosialistinen tribunaali vaan Yhdistyneet Kansakunnat, jonka toisen maailmansodan voittajat olivat luoneet. Ja sitä työstettiin sarjalla juutalais-arabialaisia sotia.
Artikkelissa antisemitismistä Stalinin NL:ssa (22. helmikuuta 1937) Trotski kehitti uudelleenarviotaan juutalaiskysymyksen varhaisen 20. vuosisadan kokemuksen valossa. Hän puhuu tulevasta sosialistisesta versiosta sionistien ”metodeista ratkaista juutalaiskysymys”, metodeista ”jotka rappeutuvan kapitalismin aikaan ovat utopistisia ja taantumuksellisia luonteeltaan”. “Emmekö ole oikeassa sanoessamme, että maailman sosialistinen federaatio voisi tehdä mahdolliseksi luoda “Birobidzhanin” ( NL:n virallisen, vaikkakin nimellisen autonomisen juutalaistasavallan vastineen) juutalaisille, jotka toivovat saavansa oman autonomisen tasavallan oman kulttuurinsa areenaksi?
Muuan kaikkein pahantahtoisimmista typeristä ajatuksista, jotka stalinistit ovat laittaneet jakeluun ja Trotskin jälkeiset “trotskilaiset” ovat omaksuneet on, että koska sionismi esitti juutalaisen kansallisvaltion luomista se tämän myötä ”antautui” natseille ja muulle antisemitismille. Jos näin on, niin ilmeisesti Trotski oli myös syypää tähän ”antautumiseen”.
On tietenkin mahdotonta tietää tarkalleen, mitä Trotski olisi sanonut, kun juutalainen valtio perustettiin 1948. On kuitenkin selvää, että hänen ajattelussaan ei olisi voinut olla sijaa vasemmistoa pitkälti tänään hallitsevalle antisionistiselle demonologialle ja kansainvälisille salaliittoteorioille. Trotskin hyvin löyhä kansakunta-termin käyttö maailman juutalaisia kuvatessa voidaan ehkä selittää alitajuisena sivutuotteena siitä, että hän hyväksyi alueellisen ratkaisun ”maattoman ” kansan ongelmaan. Samaa ajatusta hän oli pilkannut ja vastustanut taantumuksellisena utopiana suurimman osan elämästään. Hän sanoo yhä sen olevan taantumuksellinen utopia ja kangastus porvarillisessa sionistisessa muodossaan. Mutta nyt hän ei aseta sitä vastaan sulautumista vaan sosialistisen version sionistisesta alueellisesta, valtion luomisen ratkaisusta. Mikä Trotskin mielestä teki sionistisesta projektista utopistisen ja taantumuksellisen? Metodit, jotka juontuivat kiertämättömästi tämän projektin tavoittelemisesta kapitalismin ja Palestiinan brittiläisen vallan aikana. Trotskille viivyttelemätön tehtävä on kapitalismin kumoaminen, ei projekti rauhallisesta nurkasta jonne juutalaiset kokoontuvat ja rakentavat kansakuntaa. Traagisella tarkkuudella hän sanoo, ettei tällainen projekti ehdi pelastaa juutalaisia käytettävissä olevana aikana.
Sosialistisen vallankumouksen jälkeen kuitenkin juutalainen kansa tarvitsee ja sille suodaan ”Birobidzhan”, koska ei ole enää järkeenkäypää tavoitella yksinomaan sulautumista ratkaisuna tai antaa muuta kuin tukevaa sympatiaa juutalaisille, jotka eivät enää usko sulautumiseen. Trotski päättää helmikuun 1937 artikkelinsa: ”Kuinka voisi kukaan marxilainen tai edes johdonmukainen demokraatti vastustaa tätä?”
Vasemmistossa eivät marxilaiset ja johdonmukaiset demokraatit kehittäneet tämän ideologista vastustusta, vaan stalinistit ja Trotskin kuoleman jälkeen ne ”trotskilaiset ”, jotka epäjohdonmukaisessa anti-imperialistisessa kiihkossa omaksuivat stalinistisen politiikan tässä kysymyksessä.
III
Mutta vallankumoukselliset työläiset lyötiin kerta toisensa jälkeen 1920- ja 30-luvulla – Neuvostoliitossa, Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa. Sosialistista vallankumousta ei tapahtunut - ei ajoissa pelastaakseen Euroopan murhatut juutalaiset, pelastaakseen 60 miljoonaa ihmistä jotka kuolivat toisessa maailmansodassa tai estääkseen Saksaa jauhautumasta ja jaosta ja 13 miljoonan ihmisen karkottamista Itä-Euroopasta. Ei ajoissa pysäyttääkseen Japanin ydinpommittamisen tai stalinistisen totalitarismin laajentumisen nielaisemaan 90 miljoonaa ihmistä itäisessä Euroopassa. Eikä historia pysähtynyt. Sionistit jatkoivat projektiaan ja loivat itselleen Israelin valtion traagisessa konfliktissa Palestiinan arabien kanssa. “Taantumuksellinen utopistinen” ratkaisu juutalaiskysymykseen sai valtaisan työnnön maailmansodan tapahtumista. Juutalaisten kansallisen alueen tarve juutalaiskysymyksen ratkaisun osana, jonka Trotski vastentahtoisesti totesi, oli nyt valtaisan kiireellinen juutalaisten enemmistölle. Eikä sitä tehnyt todeksi työväenvallankumouksen jälkeinen hyväntahtoinen sosialistinen maailma, vaan imperialismin ja stalinismin dominoima maailma. Sen realisoi katkera kommunaalinen ja kansallinen konflikti sionismin ja Kremlin, myöhemmin sionismin ja Yhdysvaltojen liiton, puitteissa.
Juutalaista valtiota ei luotu sosialistisessa maailmassa, vaan yhä kapitalistisessa koira syö koiraa – maailmassa. Palestiinassa eivät vain juutalaiset määränneet tästä. Vuonna 1948 Yhdistyneiden Kansakuntien juutalaisille suomaa aluetta vastaan hyökkäsivät ympäröivien arabimaiden armeijat, joita komensivat brittiläisen imperialistisen armeijan upseerit. Jos juutalaiset olisivat hävinneet, heidät olisi voitu murhata, ajaa pois tai laittaa valvontaan Britannian palatessa ”rauhanturvaajana”. Juutalaiset voittivat vuoden 1948 sodan ja 750 000 arabia pakeni tai ajettiin pois. Seuraavina vuosina 600 000 juutalaista ajettiin arabimaista, vaikka he saattoivat sulautua Israelissa, eikä heidän, kuten palestiinalaisten, sallittu kitua pakolaisleireillä ja jopa joidenkin arabihallitusten työnteosta estämänä.
Näin asiat hoituivat maailmassa, jota yhä hallitsivat kapitalismi ja stalinismi.
IV
Trotskin seuraajina esiintyvät eivät hänen kuolemansa jälkeen tässä kysymyksessä kuten eivät muutenkaan noudattaneet hänen ajattelunsa linjaa. 1940-luvulla heidät oli vanginnut maailmankuva, joka muistutti stalinismin ”kolmatta periodia” (1929-33) – maailman sosialistinen vallankumous oli välittömässä päiväjärjestyksessä ja kaikki oli tulkittavissa sen osana. Niiden voimien joukossa, jotka nähtiin vallankumouksen ja anti-imperialismin suurena luutana, oli nouseva arabinationalismi – ”arabivallankumous”. Trotskilaiset (esimerkiksi Tony Cliff) totesivat selvästi 1940-luvun dokumenteissaan, että kaikki muu kuin tuki “arabivallankumoukselle Palestiinan/Israelin juutalaisia vastaan tekisi mahdottomaksi heille “integroida tämä maailmanvallankumouksen sektori”.
Oli toisinajatteluakin. Jotkut ranskalaiset trotskilaiset tukivat sionistisia gerilloja Britanniaa vastaan. Schachtmanin ryhmä, Workers Party USA, vastusti ”kolmannen periodin” harhakuvitelmia, mukaan lukien kuvitelmaa, että stalinismin laajentuminen oli epämuodostunut muunnos työväenvallankumouksesta. He torjuivat “ortodoksitrotskilaisten “ arabishovinismin.
“Ortodoksitrotskilaisuuden” Mandel-Pablo- ydinryhmä nosti esiin juutalaisten oikeudet Lähi-Idän federaatiossa. Mutta yleinen suuntaus oli kohden karkeiden kaksoisstandardien käyttämistä juutalaisten ja arabien kesken ja Israelin ja sionismin laajaa demonisointia. Säännön mukaisesti ”trotskilaiset olivat arabinationalisteja.
1940-luvulla “ortodoksitrotskilaiset” eivät vielä olleet pidäkkeettömiä “arabismissaan”. He eivät tukeneet arabeja vuoden 1948 sodassa. Yhdeksäntoista vuoden ajan vuoden 1948 jälkeen trotskilaisten asenteeseen yleisesti kuului Israelin de facto tunnustaminen. Useimmilla heistä tämä muuttui vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. Israelista tuli usein hyvin brutaali koloniaalivalta, joka hallitsi laajaa arabiväestöä Länsirannalla ja Gazassa. Se oli suuren Vietnamin sotaa ja imperialismia vastaan suuntautuneen liikkeen aikaa. Useimmat ”ortodoksitrotskilaiset” ajautuivat kohden kertakaikkista ”antisionismia” – toisin sanoen kohden vuoden 1929 jälkeistä stalinismia tässä kysymyksessä.
Ja vielä pahempaa. Nyt antisionismi ei enää merkinnyt juutalais-arabialaisen työväenluokan yhtenäisyyden edistämistä ja juutalaisvaltion sionistisen projektin vastustamista, vaan tukea olemassa olevan juutalaisvaltion tuhoamiselle ”arabi- ja palestiinalaisvapautuksen” nimissä. Se merkitsi asettumista murhaavien, sortavien arabimaiden rinnalle Israelia vastaan. ”Trotskilainen” liike oli etääntynyt kauas jopa siitä, mitä se oli 1940-luvulla. Kuten joku on huomauttanut uskontokunnista: lahkot vaihtavat oppejaan innokkaammin kuin nimeään.
“Sionismi” sai kantaakseen saman paheksunnan kuin “rasismi” ja “fasismi”. Israelista ( ”sionismista”) tuli imperialismin arkkiedustaja. Todellinen historia häivytettiin pois. ”Antisionismia” käytettiin ryhmysauvana uhkailemisessa ja stigmatisoimisessa ja ajattelun estämisessä tässä kysymyksessä.
V
Natsismin kauhut ajoivat eloonjääneiden juutalaisten suuren enemmistön sionistisen projektin taakse. Ja vastauksessa Israelin muodostamiselle pseudovasemmisto loi näkemyksiä, jotka kuvasivat sionisteja mahtavina salaliittolaisina jotka vetelivät nyöreistä Hitlerin aikana ja jakoivat vastuun holokaustissa. Ajatus sionisti-natsi konspiraatiosta sai alkunsa Neuvostoliitossa Stalinin viimeisinä vuosina, mutta 1970-luvulla sen hyväksymisestä tuli tavaramerkki useimmille niistä, jotka ajattelivat olevansa Trotskin oppilaita.
Et voi löytää hullumpaa versiota vanhojen antisemitistien esittämistä ”maailmanjuutalaisesta salaliitosta” kuin tämä yksi, joka katsoo “sionististien” manipuloineen oman loppunsa holokaustissa, toisin sanoen manipuloineen Hitleriä ja natseja jopa silloin kun he tappoivat kuusi miljoonaa juutalaista. Näiden ajatusten selvä ja looginen versio olisi Hitlerin luonnehtiminen “juutalaisen salaliiton” sokeaksi välineeksi. Kuitenkin tällaiset ajatukset, kätkettyinä mutta epäsuorina, ovat trotskilaisen vasemmiston laajan osan opinkappaleita. Niitä on kehitelty Lenni Brennerin oppineissa, mutta mielettömissä kirjoissa ja Jim Allenin näytelmän Perdition alkuperäisversiossa.
Saksalainen sosialistijohtaja August Bebel määritteli kerran ikimuistoisesti vasemmistosuuntautuneen antisemitismin “idioottien sosialismiksi”. Monet trotskilaisesta liikkeestä ovat langenneet antisionismiin, joka on ”idioottien anti-imperialismia”. Itseasiassa antisemitismiin. Sen kanta ei tietenkään ole rasistinen, mutta se merkitsee yleistä vihamielisyyttä useimpia eläviä juutalaisia kohtaan, joiden holokaustin jälkeisessä identiteetissä Israelilla on keskeinen paikka.
Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä Trotskin politiikan tai hänen tässä kysymyksessä kehittyvän näkökulmansa kanssa. Se on ”idioottien trotskilaisuutta”. Muruja trotskilaisesta politiikasta on yksipuolisesti hyödynnetty ja käytetty arabishovinismin palveluksessa.
VI
Internationalismi on olennaista sosialismille. Sanomattakin on selvää, että sosialistit ovat Israelin nationalismia vastaan ja että tuomitsemme juutalaisen shovinismin ja sen kaikki muodot. Ne ottavat yhteen arabi- ja muslimishovinismin kanssa, joka on ottanut tavoitteekseen Israelin valtion ja kansakunnan tuhoamisen. Ne ovat osa toisiinsa liittyvien nationalismien, shovinismien ja kansallisten antagonismien verkostoa. Jokainen reilu tase Israelin nationalismista asettaisi sen yhteyksiinsä. Protestit ja tuomiot ottaisivat lukuun vastanationalismit ja tuomitsisivat myös ne.
Kuitenkin tyypillinen Trotskin jälkeisten trotskilaisten johtopäätös toisinaan oikeutetuista Israelin nationalismin ja shovinismin vastaisista valituksista on, että Israelin juutalaisella kansakunnalla ei ole olemisen oikeutta. Sellaisia johtopäätöksiä ei ole tehty arabien tai palestiinalaisten – tai kenenkään muun – nationalismista tai shovinismista.
“Internationalismi” on epätasa-arvoista. koska Israelin tuomitseminen on ehdotonta ja kuolettavaa, kun taas arabishovinismin tuomitseminen, mikäli se ylipäänsä nousee esille, on vain moraalinen nuhde ja sarja neuvoja. Tukea arabien ( tai palestiinalaisten) oikeuksille ei ole tehty ehdolliseksi siten, että he eivät saisi olla nationalisteja tai shovinisteja. He ovat oikeutettu kansakunta. Juutalaiset ovat oikeudeton kansakunta. Yhdellä joukolla nationalisteja on positiivisia oikeuksia, toisten ainoa oikeus on antautuminen ja alistuminen ensiksimainittujen nationalismiin ja shovinismiin.
Kauan aikaa PLO:n vanhaa sitoutumista “maalliseen demokraattiseen Palestiinaan “ käytettiin mekanismina, jolla naamioitiin tähän liittyvät kaksoisstandardit. Trotskilaiset hyväksyivät yhden kilpailevan nationalismin naamion.Sillä tosiasiassa kutsu “maalliseen demokraattiseen Palestiinaan“ oli vain arabialaisen Palestiinan vaatimuksen naamioitu ja mystifioitu versio – arabivaltion, jossa juutalaiset voisivat saada uskonnolliset vaan ei kansallisia oikeuksia. Sen ennakkoehto oli, että Israelin kansakunnan ja Israelin valtion tulisi aseistariisuutua ja antautua vihollisilleen.
Oli tosiasiassa epätodennäköistä, ette he tulisivat toimimaan näin. Siksi oli järkeenkäyvää arabimaille pakottaa se ainoalla mahdollisella tavalla – valtaamalla Israel. Ehdotus joka lupasi oikeutetun ratkaisin muuttui käytännössä syyksi jonkun Saddam Husseinin kaltaisen tukemiseksi yrityksessä valloittaa Israel.
Marxilaisille, jotka menivät tähän mukaan, internationalismista tuli keino ilmaista arabinationalistinen uhkavaatimus Israelin juutalaisille: olkaa ”internationalisteja”, hyväksykää elo uskonnollisena vähemmistönä arabi-Palestiinassa, purkakaa kansallisvaltionne tai ansaitsette tulla voitetuiksi!
Tämä ei ole työväenluokan internationalismia, vaan näennäisinternationalismia nationalismin palveluksessa. Mystifioitu poliittinen ohjelma, joka epäsuorasti sisälsi kokonaisen kansakunnan verisen alistamisen tai tuhoamisen, verhottuna ja esitettynä antinationalismin ja antirasismin termein. Tällainen on Trotskin jälkeisen trotskilaisuuden poliittisen rappion mitta.
Ja minkä vuoksi Israelin juutalaisilta olisi pitänyt kiistää kansakunnan oikeudet? Koska he kansallisena vähemmistönä Palestiinassa 1940-luvulla taistelivat ja voittivat eivätkä suinkaan kumartaneet arabinationalismille. joka olisi alistanut ja ajanut heidät pois mikäli olisi kyennyt. Eivät ketkään trotskilaiset tue Itä-Euroopasta toisen maailmansodan jälkeen poisajettujen 13 miljoonan saksalaisen kollektiivista joukottaista “paluuta”.
Ainoa Trotskista kokoonpantu ohjelma Israelin/Palestiinan konfliktiin on sellainen, joka ajaa juutalais-arabialaista työväenluokan yhtenäisyyttä, puolustaa sekä Israelin olemassaolon oikeutta että Palestiinan arabien oikeutta saada itsenäinen valtio alueella, jossa heillä on enemmistö – kaksi valtiota kahdelle kansalle.
Trotskin kirjoitukset ovat puhtaan ilman tuulenvire sillä hysterian, äärivasemmistolaisen fantasian ja arabishovinismin, - ja, niin ajattelen, takaisin ”antisionismina palanneiden aikaintakaisen antisemitismin elementtien – suolla, johon Trotskin jälkeinen trotskilaisuus on suurelta osin hajaantunut.
Suom.A.Kallio
posted by Aulis Kallio at 5:15 AM
0 comments
